sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kannustavaa!

Meni pari viikkoa toipuessa Tallinnan reissusta. Tai no ei oikeastaan, mutta tuli sellainen blääh-olo kirjoittamiseen. Vaikken mä tätä kenellekään muulle kirjoita kuin itselleni, jotta muistan missä mennään ja mitä on tehty.

Juhannus meni tosi rennosti ja rauhallisesti. Join molempina päivinä kaksi siideriä (0,33) eli suuria juomajuhlia ei meidän taloudesssa vietetty. Hyvää ruokaa syötiin, mutta sitäkin kohtuudella. Tai no vaaka oli eri mieltä, vaaka näytti 1,9 kiloa aamulla enemmän kuin perjantaina.. No mutta kuvat kertoo muuta! Otin tänään siis edistyskuvia, nyt on kuusi kuukautta käyty salilla 2 kertaa viikossa ja ero on selvä mielestäni. Toki kuvat on vähän eri etäisyyksiltä otettu, mutta ehkä joku muukin näkee eron?

Nyt futis jäi kesätauolle, joten ajattelin lisätä kolmannen salikerran viikkoon. Ystävältä sain vähän ohjeita miten kolmen salikerran viikko-ohjelma kannattaa rakentaa. Tein nyt alakroppa+vatsa+osa selkää treenin ja sitten toinen ohjelma on yläkroppa+osa selkää treeni. Viikon kolmas ohjelma on koko kropan treeni, jolloin jos kolmas kerta jää välistä, ei ole niin suuri katastrofi, kun treeni on jo koko kropalle tehty.

Otin sitten Muscle Challengen ohjelmasta vähän osviittaa treeneihin ja juhannusaattona kävin tekemässä alakropan treenin. Sain sillä takareidet niin jumiin (kiitos maven), että ne on edelleen jumissa ja juostessa huomasin askeleen olevan selvästi lyhyempi. Mutta tehoa siis oh ihan kivasti! Tänään pitäisi tehdä sitten yläkropan treeni, paljon liikkeitä ja tiedän, että painot täytyy pistää melko alas.


Tästäpä sitten uuteen viikkoon! Tällä viikolla on myös lauantaina Paavo Nurmen kymppi. Jännää osallistua ekaan juoksutapahtumaan :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Röhköpossu, röh röh

Otsikko kuvaa hyvin viikonlopun syömisiä! Karkas mopo vähän käsistä ja tuli syötyä grilliruokaa (makkaraa, aaah!) ja karkkia lauantaina. Sunnuntaina oli kummitytön synttärit, joten kakkua tuli sielläkin syötyä. Paino nousi alhaisimmasta lukemasti 1,6 kiloa minkä perusteella osasin alkaa odottaa menkkojakin alkavaksi ja sieltähän ne tänään alkoivat. Juuri sopivasti työmatkalle.

Juoksulenkkejä tein menneellä viikolla kolme, kiva juttu. Säät eivät kyllä olleet tälle juoksijalle edelleenkään mieleen, mutta lenkkien nopeat pätkät (5,5 min/km) meni ihan ok:sti. Ei ne helppoja ole, mutta ei kai niiden kuulukaan olla. Sen lisäksi kävin pari kertaa salilla. Sinne pitää alkaa kehittelemään jotain uutta, kun kehitys tuntuu pysähtyneen enkä saa samoja tehoja enää irti.

Tänään pariksi päiväksi työmatkalle Tallinnaan eli tiedossa on seminaarin lisäksi hyvää ruokaa ja juomaa. Eli röhköpossu jatkaa loppuviikosta raportointiaan... :D

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Naamantai, maanantai, paska päivä!

Aamulla olin vaihteeksi ihan fiiliksissä, kun tein tilannekatsausta. Paino oli tippunut reilun kilon, mikä on kivaa. Ja peilikuvakin alkaa oikeasti näyttämään paremmalta, siis sen pyöreän masun tilalle on tulossa kiva, kiinteämpi vatsa. Don't get me wrong, vielä on paaaaljon tehtävää, mutta työ tuntuu tällä hetkellä tuottavan tulosta. Hitaasti, mutta eihän mulla ole edelleenkään mihinkään kiire. Ainoa negatiivinen asia, minkä huomasin, on se että nyt raskausarvet näkyvät selvemmin! Kun röllykkä ei enää niin hirveästi roiku, raskausarvet piirtyvät selvemmin näkyviin sivuilla. No ne ovat maksu noista ihanista muksuista ja sen hinnan olen mielelläni heistä maksanut. Enkä siis valita!

Vaikka päivä alkoi hienosti ja sain lapset ihan hyvin hoitopaikkoihinsa, ei jatko ollutkaan enää niin kiva. Laitoin aurinkolasit silmille ja katsoin ettei ketään ollut takana, kun lähdin peruuttamaan. Ja mitä vielä. TUMPS! Ja niin olin peruuttanut päin toisen (liikkuvan) auton perää. Hän tähtäsi vierekkäiseen parkkipaikkaan ja mä en tosiaankaan nähnyt häntä siinä, vaikka katsoin. En tiedä oliko tytön istuimen selkänoja peittämässä näkyvyyttä vai missä oli vika. No minähän siinä syyllinen olin. Ei se paljosta ollut kiinni, ettei olisi törmätty. Pari sekuntia pidempään, kun olisin asetellut aurinkolaseja (:D)), niin ei olisi osunut sitten millään.

Tein sitten vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta ja kävin autoliikkeessä vaihdatuttamassa takavalon tilapäisesti. Ensi viikolla sitten auto on siellä koko viikon korjauksessa. Sain maanantain kyydin sovittua työkaverin kanssa, joka kulkee siitä ohi ja lupasi viedä minut keskiviikkona työmatkan jälkeen kotiinkin illalla. Mutta ehkä mä sitten torstain ja perjantain poljen pyörällä töihin (reilut 15km/suunta), jos meidän vakuutuksessa ei ollut sijaisauto-osuutta. En tietysti muista onko sitä maksettu, mutta tohdin epäillä. "Mitä sitä turhaan sellaisia" :)

Viime viikko oli hyvä urheiluviikko:
ma salitreeni
ti lepo
ke futistreenit
to toiminnallinen treeni
pe juoksu 30 min
la salitreeni
su lepo

Kävin siis kokeilemassa Jannan Jaksellaan-toiminimen toiminnallisia treenejä ja oli tosi kivaa! Taisin kuitenkin tehdä vielä hiukan liian pienellä intensiteetillä, kun perjantaina jalka nousi melko kevyesti maksimisykkeen lenkillä (enkä kyllä sykettä saanutkaan maksimiin, kun koirat olivat mukana).




Ehkä mä tästäkin päivästä sitten jotenkin selviän, ainakin tiedän mihin illalla puran salilla agressioni...