Olet äiti, sinun ei tarvitse välittää ulkonäöstäsi

Oikeasti.

Näin opetti Ylen Pikku Kakkonen lapsikatsojiaan eilen. Äitiys oli sen ohjelman mukaan ilmeisesti "vapaudu vankilasta" -kortti, jonka avulla äidit on vapautettu ulkonäöstään huolehtimisesta. Tietysti voidaan miettiä, että mitä tarkoittaa "ulkonäöstä välittäminen"? Minulle se ei ole tekokynsiä tai ripsenpidennyksiä. Minulle se on sitä, että näyttää ja tuntee itsensä hyväkuntoiseksi. Eikö se ole lapsenkin etu, että äiti tai isä jaksaa ja haluaa leikkiä, juosta ja touhuta sen lapsensa kanssa. Meidän kaikkien aika täällä on hyvinkin rajallinen, joten mielestäni on meidän vanhempien velvollisuus pitää huoli siitä, että omalla toiminnallamme ei ainakaan lyhennetä sitä aikaa.

Ruuhkavuodet

 

Siinäpä taas yksi kortti, johon vedota. Ei ole aikaa eikä energiaa liikkua. Höpöhöpö. Kyseessä on valinta. Jos et halua liikkua, se on täysin oma päätöksesi, sinun ei tarvitse sitä tehdä. Mutta älä vetoa siihen, että ei ole aikaa. Itse olen valinnut herätä aamulla 5.30, jotta ehdin käydä koirien kanssa lenkillä ennen kuin mies lähtee töihin 6.20. Minä olen myös valinnut uhraa aikaa lapsilta siihen, että käyn lenkillä/salilla/juoksemassa, jos sen tunnen tarpeelliseksi. Todella usein käyn juoksemassa sen jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. No tietysti tämän tekee meillä mahdolliseksi se, että lapset menevät jo klo 20 sänkyyn ja nukahtavat klo 21 mennessä. Sen jälkeen alkaa meidän oma aikamme. Ja se miten sen ajan käyttää, on taas oma valinta. 

 

Äitiys

Se on saavutus, josta olen eniten ylpeä. Minulla on kaksi täydellistä lasta, joita ilman en voisi kuvitellakaan olevani. Poika täyttää jo kuusi ja tyttö kolme eli ne ihan pikkulasten kanssa elämisen ajat on meiltä tietysti jo ohi. Lapset lähtevät myös mielellään mukaan lenkille. Ei ne lenkit mitään pitkiä lenkkejä ole, mutta jokainen askel on plussaa.

 

Paska mutsi

 

Kyllä, todellakin tuttu tunne. Viimeksi tänään, kun lähdin aamulla koirien kanssa ensin metsälenkille ja sen jälkeen kävin tunnin salilla. Kotiin tullessa tyttö itki äitiä ja kun nostin hänet syliin, hän oli ihan lämpöinen eli pieni kuume oli nousemassa. Mutta en suostu tuntemaan pidempään huonoa omaa tuntoa siitä, että pidän myös itsestäni huolta. Se maksaa itsensä takaisin sitten niinä hetkinä, kun voin opettaa lapselle jotain liikunnallista. Olen itse ollut huono liikkumaan lapsena, ylipainoinen ja koulukiusattu. Ylipainoinen olin vielä ennen pojan syntymää, sitten riitti. Painonvartijoissa pudotin sitten puolessa vuodessa 25 kiloa. Toki niistä 3-4 on tullut takaisin ja onhan tyttökin syntynyt tässä välissä (heh, tässä se taas nähdään), mutta fyysisesti olen varmasti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ja suunta on vielä ylöspäin.

 

Supermutsi

 

Kaukana siitä! En siis ole todellakaan nostamassa itseäni kenenkään yläpuolelle. Yritän kovasti tehdä parhaani tasapainotellakseni sekä oman elämän, perhe-elämän että työelämän haasteissa. Joskus onnistun, joskus en. Mutta yrittämisestä se ei jää kiinni. Sen lupaan.

 

Ugh, olen puhunut :)